perjantai 24. huhtikuuta 2009

YÖTÄ VINTTIKAMARISSA

Yksi unelmistani toteutui: Olin yötä Puukarin Pysäkissä tarkoituksenani havainnoida Lucian, Sannan, Anitan ja muun joukkueen kylpyä. Toki omakin lehmä pitää olla ojassa: Halusin samalla hieman pysähtyä tämän paperintuoksuisen, kiireisen työtahdin ja liian monien tekemisten keskellä. Olin siis yötä maalla, kävin saunassa ja urvahdin somaan vinttikamariin Puukarin yössä. Ikkunasta näkyy 1960-luvun kotimme puitten siimeksessä, Puukarihan oli silloin perheemme kotipaikkana. Nostalgista!

Kun nyt pystyin viipymään hieman pitempään oppimisympäristössämme, näin ja koin, millaista se "yötä päivää yrityksen arjessa" on. Aamutoimet, päivätoimet, iltatoimet - asiakkaita tulee ja menee, ruokaa laitetaan, pöytää katetaan ja puretaan, vuoteita petataan ja puretaan, sauna lämpiää, puhelin soi ja soi. Puukarin tuvan ilmapiiri on kuin kotona, ja palvelu ainakin tässä yrityksessä asia numero 1. Eikös olekin hienoa saada kädestä pitäen saatteeksi isännän toivotukset hyväksi jatkoksi matkalaisen lähtiessä taipaleelleen. Pikkuisen yrityksen etuoikeus! Kylpyviikolla osa asioista tehdään vieraalla kielellä. Aamupalaa syödessä juttu luiskahtaa pakostakin hankkeeseemme, ja kun juttukaveriksi sattuu yrityselämän ihminen, ei jutusta meinaa loppua tullakaan. Kiinnostus hankkeemme kehittämistyöhön on ilmeistä, saamme kannustusta :) Olemme kuulemma juuri oikealla asialla työelämän näkökulmasta, sanoo tämä Länsi-Suomesta kotoisin oleva matkalainen. Great!

Anita on ollut kylvetyksessä englannin kielensä parantamiseksi. Lucian oivallinen materiaali hienosti täydentää jo pari vuotta sitten aloitettua materiaalia, sanavarasto karttuu ja käytössä on uusia menetelmiä havainnollistaa opittua ja muistamisen arvoista. Näyttipä todella tehokkaalta, kun keittiön liitutauluun on päivittäin koottu vastaopittujien ruokien tai ainesten englanninkieliset versiot. Rakastan itsekin ydinsanojen oivaltamista ja havainnollistamista!

Sanna kertoo olevansa innostunut, koskapa hänen opinnoissaan tänä vuonna hän on jo saanut monta työharjoittelukokemusta - niistä 2 on kielikylpyjä yrityksessä. Tovin juttelemme ammattikorkeakoulun matkailuopintojen siirtymisestä Joensuuhun - olemme molemmat, Lucia mukaanluettuna, todella surullisia tästä. Jospa Joensuuhun menee viestiä meistä työelämälähtöisen kielenoppimisen oivaltajana Sannan ja hänen vuosikurssinsa mukana!

Hetken puhumme myös kielten aikamuodoista. Lucia on havainnut meidän suomalaisten käyttävän englannin kieltä puhuessamme perfektiä, kun oikeasti pitäisi (kai?) käyttää imperfektiä (I have read this book - I read this book). En osaa tuohon sanoa muuta kuin sen, että suomen kielessä perfektillä ja imperfektillä on eri merkitys ja käyttö johtunee sittä. Asia pitää tutkia - mielenkiintoinen havainto ja oppimisen paikka, jos kerta näin on.

Iltahämärässä istuin vielä hirsisaunan lauteilla ja sitten tyrnimehua juotuani nukahdin. Aika kiva kielenopettajan työpäivä - luokkatilatkin miellyttivät!

torstai 23. huhtikuuta 2009

Winter goes on... :o(

The sun is shining all time, the snow is melting and Finns are really happy that long winter is not in Finland anymore... But me, I want more and more snow!!! :o)
We had long english lesson. Anita learned a lot of new words usefull for kitchen and tourism, especially nationalities, names of countries and languages.
We baked a cake! A tastefull Swiss roll!!! But!!! What a surprise! When we took the cake from the oven, it was a chocolate round cake!!! :o) Where was a mistake? We don´t know... Maybe the next time we have to add a flour later.... ;o)
The last night is knocking on the door... Anita & Heikki left to their house. And we have permission to take what we want from the fridge.... and of course we take care of dough for rye bread.
The week went fast, but we are faster!!!! :o)
S & L

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Puukari continues...

Hello again!

What´s up?
We baked ecologic rye bread :o) A secret is to use only flour, water and salt and then it is really good. Today we continued to bake and we did a lot of karjalanpiirakat, but not with rice, because there is no rice in Finland, you know! We listened a rock music during baking and we were singing with Mike :o)
We always try to continue to learn a new english words and some usefull sentences.
We hope that at the end of Mini-immersion Anita & Heikki can go straight to England
and they will have no problems to speak english :o)
See you!

Sanna & Lucia

tiistai 21. huhtikuuta 2009

3.. 2... 1... Puukari starts

Hello!
Yesterday, we came to Puukarin Pysäkki to have a mini immersion in english with Anita & Heikki. We ate typical carelian food which is called "Vatruska". It was good. :o)
We started to speak english, but, you know, it´s always difficult at the beginning. We will try to learn some usefull words for kitchen and tourism, because Anita & Heikki need it for their work.
We gave a milk bottles to little lambs and it was really nice. We did it for the first time in our lifes.
We hope that this week will be full of new experiences and we will enjoy it!

Greetings from Sanna & Lucia

lauantai 18. huhtikuuta 2009

OLEMME TOISTEMME KRIITTISIÄ YSTÄVIÄ...










Vertaisarviointiin kehitetty materiaali on nyt pilotointia, testausta vaille valmista. Vertaisarviointimallia kehittävä ensimmäinen arviointitilaisuus pidettiin Turussa 15. - 16.4.2009. Arvioinnin kohtena oli Turun ammatti-instituutin talotekniikan oppimisympäristöhanke Työelämälähtöinen oppimisympäristö. Turussa pyöri ja hyöri isohko joukko vertaisarvioijia ja havainnoijia, haastateltavia ja muita asiaan kuuluvia. Tiiviiden päivien aikana arvioitiin niin hanketta kuin oppimisympäristöäkin - arvioitiin ja muunnettiin pisteiksi ja lausunnoiksi. Melkoista säpinää isolla joukolla! Kaikki on tietenkin alussa ja ymmärrettävää extrasäpinää on ilmassa; ajatuksissa siintää toiminnan jäsentyminen kokemusten karttuessa. Vertaisarvioinnin wikisivustolle on avattu vertaisarviointikäyntien kehittämiseksi vinkkipaikka, kannattaa katsoa http://vertaisarviointi.wikispaces.com/huomioita+vertaisk%C3%A4ynneilt%C3%A4

Vertaiskäynneillä on muitakin puolia: Ammattioppilaitoksista eri puolilta Suomea paikalle matkustanut ryhmä tutustuu toisiinsa, paikkakuntaan, koulutukseen, käytänteisin, parhaisiin käytänteisiin, levittää oman hankkeensa asiaa siinä sivussa - saa ajatuksia ja antaa ajatuksia. Olikos se tämä sitä benchmarkkausta?

Ja kyllä Turku on mahtava paikka! Turun historia ja samalla koko Suomen varhainen historia samalla on kadulla kulkiessa paikoin aivan konkreettisesti vieläkin aistittavissa ja keskiajan fanittaja kun olen, minua Turun keskiaikaiset asiat erityisesti viehättävät ja sielu tuntuu olevan oikeassa paikassa. Arviointipäiviemme aikana vielä kaiken lisäksi paistoi koko ajan aurinko; matkan aikana näin myös kevään ensimmäisen leskenlehden, jotta kyllä nyt jaksaa taas.
Kiitoksia Hemmolle, Terolle, Joonakselle, Samille, Jarkolle, ammatti-instituutin johdolle ja muille mukana olleille ensimmäisen vertaiskäynnin järjestelyistä - pää, kroppa ja sydän olivat täysillä mukana.

Vertaiskäynnistämme ja yleensä koko vertaisarvioinnista voi lukea lisää osoitteessa http://vertaisarviointi.wikispaces.com/ Kommentit ovat myös tervetulleita!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

UP - DOWN - TO THE RIGHT - NO NO.....




Osallistuimme - matkailun perustutkinnon 2. vuosikurssin Emmi ja Saila, ravintolakokkien 2. vuosikurssin Elina, Jussi, Juha ja Immo-Eemeli, Jouko Kankare sekä minä - Segezhassa Karjalassa sijaitsevan Severnij Collegen järjstämään kansainvälisyyskimaraan 1. - 3.4.2009. Kimaraan kuuluivat sparrauskisat kokkien kilpailuissa sekä kielikylvyn sovellus a la Severnij Collegen Liana, Aleksandra skä Anna. Täyteläistä ohjelmaa kielen ja kulttuurin maailmoissa 2 ja puoli päivää.

Matkan yhtenä tarkoituksena siis oli osallistua collegen järjestämään kokkikilpailuun, joka myös sparrasi Severnij Collegen joukkuetta Petroskoissa myöhemmin keväällä järjestettävään kilpailuun. Nurmeksen joukkue - Juha, Jussi, Immo-Eemeli - loihtivat annetuista aineksista kokonaisuuden, jonka tehtävänsä äärimmäisen vaikeaksi kokenut jury arvioi diplomilla Creative Work. Paikallinen joukkue arvioitiin diplomilla Original Work. Keittiössä olivat käytössä kaikki tuntemamme kielet - eniten kuitenkin taisi olla käytössä bodylanguage!

Matkan toisena tarkoituksena oli aloittaa yhteistyömme kielen ja kulttuurin alalla - siis niitten kielikylpyjen kehittelyä. Segezhan emännät ja opiskelijat olivat suunnitelleet minikurssin venäjää ja kulttuuria sekä hieman enemmän kuin minikurssin englannin kielen toiminnallista harjoittelua. Toiminnallisuus oli läsnä kaikkialla, kaikissa toimissa ja totisesti voi sanoa, että kielikylvyt ovat sekä work and fun. Olen iloinen, että ennen ehkä luokan ovien sisäpuolella tapahtunut work and fun on hankkeessamme yhteyksissä aidon elämän aitoihin tilanteisiin, jolloin ne ehkä ovat jotain vielä ehkä enemmän kuin work and fun??? Aleksandra kertoi ehidän hieman etukäteen huolissaan miettineen, osallistuvatko meidän opiskelijamme kaikkeen suunniteltuun. - Ei huolta, kyllä meidän ainakin tämän kurssin nuoret osallistuivat. Kun kysyimme, mitkä ovat reissun kohokohdat, vastaukset olivat: kokkikilpailut, niiden seuraaminen, ystävälliset ihmiset, kiinnostunut ja huolehtiva vastaanotto, KAIKKI!

Niin, tekstini kuvat ovat tulos eräästä kilpailusta, jossa suomalainen nuori ja venäläinen nuori yhdessä piirsivat taululle kissan. Helppoa? Jo vain :) Haastetta antoi pikkuisen vain se, että toisella oli silmät sidotut ja ohjeet annettiin englanniksi. Toinen antoi ohjeet, toinen piirsisilmät sidottuina. Upeaa kommuikointiharjoitusta kielenopettajan mielestä!

Tervetuloa syksyllä Nurmekseen suomen kielen ja kulttuurin minikurssille, Severnij College.