sunnuntai 24. toukokuuta 2009

ROBOTUSTA LABATALLA, KALITKIA PUALIKALLA*






























*Niin, nämä sanat tarkoittavat venäjästä kurssilaisten arkikieleen muunnettuina muotoiluina, että töitä tehtiin lapiolla ja leivoimme piirakoita piirakkapualikalla eli -kaulimella pyöritellen : ) Toki opimme ne oikeatkin sanat!

RYTTYYTIMME NELJÄTTÄ TUNTIA...

Hankkeemme yrittäjiä ja me hanketoimijat matkustimme pitämään hankeseminaaria sekä oppimaan kieltä ja kulttuuria hankkeemme menetelmällä Suistamolle ja Suojärvelle Karjalaan. Mukana olivat yrittäjät Sinikka ja Kalevi Mustonen (Paavolan Loma-asunnot), Anita Ovaskainen (Majatalo Puukarin Pysäkki), Ella Kärki, Jouko Kankare ja minä hankkeesta. Kurssilaiset saivat heti alkuunsa oppimistehtävänsä: faktaa paikoista, joissa vierailisimme, kielimateriaalia sekä vihkoset, joihin toivottiin ahkerasti merkintojä päivien ajan. Kun palasimme Suomeen, kävi ilmi, että Sinikka oli ollut tunnollisin ja kirjoittanut pitkät kertomukset vihkoonsa. Lainaan tähän hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan:

21.5.
"Rajalla jouduimme odottamaan kohtuullisen kauan. Oli helatorstain takia paljon busseja, isoja, matkalla Venäjälle. (---) Marinan majatalossa odotti kahvipöytä reiluine voileipineen ja marjapiirakoineen. Kahvi oli katettu lasikuistille. Iloinen ja positiivinen Marina esitteli yritystään meille. Majatalo on mäellä; kunhan Marina saa asiat ja ympäristön kuntoon, majatalosta tulee mukava. Paikka näkyy kauniisti tielle punaisine taloineen. Oli ilo nähdä rajakarjalaista naisenergiaa!

Illalla myöhään saavuimme Tamaran majataloon. Tamaran puutarha on siististi laitettu, paikka on todella siisti."

22.5.
"Aamiaisen jälkeen alkoi työssäoppiminen. Anita oli jo eilen alustanut eli herätellyt leipätaikinan juuren, tänään siihen leivottiin jauhot ja taikinan annettiin kohoilla, leivottiin leiviksi ja taas annettiin kohoilla. Me Anna-Liisan kanssa leivoimme perunapiirakoita. "

Anna-Liisa jatkaa: Olipa mahtavaa olla mestarieden opissa leipomassa leipää ja piirakoita. Ella, monitoiminainen, energiapakkaus, tekaisi mansikkakakun tekeytymään, kävi välillä puutarhahommissa. Aamulla naiset, Ella, Anna-Liisa ja Anita olivat käyneet kaupoissa ostamassa rahkaa, kermaa, mansikoita. Ella oli valmistellut sanalistaa varmasti ja mahdollisesti tarvittavista sanoista ja siitä listasta olikin totisesti hyötyä. Miehet lapioivat puutarhassa jonkun kummallisen kasan kasvihuoneen alustaksi. Kalevi halusi ehdottomasti itsensä kuvattavan lapion varteen nojaamassa. Valeri ei oikein ymmärtänyt, kun yritimme kysellä isompaa lobataa eli lapiota. Meistä venäläinen lapio on stalovaja loshka eli ruokalusikka :) Pieni, pitkä varsi, ei pontta - mietimme, voiko siis olla pontta lapioinnissa, jos ei ole pontta???

Sinikka kirjoittaa: "Marinan tultua lähdimme kaikki Kuikkaniemeen ja Leppäniemeen. Auton pysäköimme datsan pihalle. Niemessä on Suojärviseuran pystyttämä muistolaatta ja -paasi, rivi valkoisia ristejä nimineen. Vaikuttava alue!"

A-L jatkaa: Niin, Kuikkaniemestähän on viime aikoina ollut paljon kirjoitusta lehdissä. Suojärviseura ei saanut tullista läpi sotilaiden haudoille tarkoitettuja ristejä, nyt sinne on saatu n. 30 kpl ristejä paikalliselta puusepältä. Toivomme tietenkin asian ratkeamista, sillä selvää on, että omaisille asia on aivan valtavan tärkeä. Vakavaksi asia vetää muutkin - niin nuoria, niin paljon.

Leppäniemessä on Bombatalon juuret. Ajoimme Bombinin suvun peltojen ohitse aivan upean järvenrantamaiseman ohitse kirkon luo ja siitä Aleksi Karhun suvun entisen kodin kohdille. Talo on aika hyvin säilynyt, sen omistaa vanha nainen, joka pitää taloa kesäpaikkanaan.

23.5.
Aamulla Ella harjoitteli ja sitten kysyi, onko hänen vatruskansa mahdollisesti jäänyt saunalle. No, tietenkin kyse oli puserosta, mutta puutteellisesti äännettynä puserosta tulee vatruska. Aijai, nämä ovat herkullisia oppimistilanteita kielen kannalta. Erhekin opettaa ja nauru vapauttaa energiaa kokemukselliselle oppimisille, muistamiselle.

Matkalla Sortavalaan ajoimme mutkan Impilahdella. Eipä ihme, että karjalaiset ikävöivät entisiä kotiseutujaan. Sortavalassa teimme ostoksia, ruokailimme ja kahvittelimme. Ennen rajaa ovat vielä pakolliset ostospaikat naistenkauppa ja Öljymäki. Tuomisia kertyikin melkoinen määrä itse kullekin.

Niin, mitäpä me tästä seminaarista toimme mukanamme muuta? Kieltä ja kulttuurivaikutteita, elämyksiäkin, miettimistä, pohtimista, tuttavuuksia. Meillä oli hauskaa, huumori lensi ja nauruterapia tepsi.

A mitäpä veimmö? Veimme rajan taakse luomuruisleivän ohjeistuksen, ruisjauhopohjaisten karjalanpiirakoiden mallin, nais- ja miesenergiaa a la yrittäjät Pielisen Karjalassa. Mahtávat siellä miettiä, että olipa se pyrähdys!

maanantai 18. toukokuuta 2009

TEMPUS-LEHDESSÄ

European Label-palkinnon ja kunniamaininnan saaneita kielihankkeita esitellään Tempuksessa, joka ilmestyi tänään ja joka on siis kieltenopetuksen ammattilehti Suomessa. Olen hyvilläni, että saimme näin näyttävästi esitellä myös yrittäjien osuutta lukijoille - meille ammatillisen oppilaitoksen opettajillehan yrittäjäkontaktit ovat taivaan lahja ja elinehto!

Juttuja lukiessani tunne oli aivan samanlainen kuin 2.12.2008 Säätytalossa Helsingissä: Kyllä kielenopettajat osaavat, kyllä kielenopettajat innovoivat ja jaksavat!

Yrittäjakontaktit siis ovat meille tärkeitä. Onneksi meidän hankkeessamme on mukana mukavia, draivihenkisiä yrityksiä. Olemme 21.5. hankkeemme yritysten kanssa lähdössä Suojärvelle pitämään verkostokokousta sekä harjoittelemaan hankkeemme menetelmää Tamaran majatalon arjessa yötä ja päivää. Karjalan keväältä toivómme myötämielistä osallistumista: käen kukuntaa, auringon paistetta, valkovuokkoja, leppoisaa illanhämyä ja terhakaa aamuhetkeä.

Uusimman Tempus-lehden otsikot löytyvät linkistä http://www.sukol.fi/index.phtml?s=49 - artikkeleista on mahdollista nähdä vain otskot, pääkirjoituksen voi lukea myös sähköisenä.

Hours and hours

Hei!

We speak a lot! English is now our mother tongue and we enjoy it!
Now, it is not so hard to speak, we were practising a lot so
we speak really fluently :o)
The wheather is nice and warm so we spend all day outside.
This evening we will do an evaluation of our mini immersion.
I don´t think that we will have something negative to say :o)
See you!

Sonya & Lucia

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Paavola continues

Hello!

Yesterday, we had very nice english lesson with Kalevi. We learned a lot about different types of rooms, about furniture and some usefull sentences.
Today, the sun is shining all day. We did a slovak dessert made of potatoes, flour, sugar, kvark and nuts. It is really tasty and great food! :o)
We also had great relax and we prepar our evening which we will spend with makkara & campfire.
We all are really in great mood!

Sonya & Lucia

lauantai 16. toukokuuta 2009

English in Paavola

Hello!

We start our mini-immersion in Paavola with Sinikka & Kalevi.
We are in the middle of the nature et we enjoy it!
English is easy, Sinikka & Kalevi speak really well,
so Sonya and I, we have not so much work.
We discuss a lot. Of course, we have english lessons too :o)
We can smell wood every day :o)
Yesterday, Sonya helped me to prepar some slovak food for lunch.
It was really good and all liked it!
Tomorow we will make some slovak desert... and smell wood :o)

Sonya & Lucia

LAATUA, NÄKYVYYTTÄ JA VERKOSTOJEN VOIMAA

Hankkeemme vertaisarviointi tehtiin 12. - 13.5.2009 Puukarin Pysäkissä Valtimolla, siis täällä meidän P-Karjalassa, yhdessä hankkeemme oppimisympäristössä. Vertaisarvioijat saapuivat Lohjalta ja Espoosta sekä tietenkin Minna T-S OPH:sta. Vertaisarviointi oli 2 kehittävää päivää maaseudulla, tiiviissä yhteistyössä yrittäjien kanssa, heidän arkeensa sijoittuen aamusta iltaan.

Olen tyytyväinen. Olen jo aiemmin jossain sanonut tai kirjoittanutkin, että näihin ammatilisten oppimisympäristöhankkeiden kehittämistoimiin on sattunut monta suotuisaa tekijää. Meillähän oli laaja koulutus hankkeen aloittamisen rinnalla; saimme siitä työkaluja ja saimme tai meidän piti - onneksi - pohtia hankkeeseemme liittyviä asioita eri kanteilta. Vertaisarvioinnin kehittäminen sattui myös samaan saumaan. Vertaisten - hankeasiantuntijoiden ja asiantuntijaopettajien, siis meidän hankkeessa kieli-ihmisten saapuminen paikkakunnalle hankkeemme tietous päässään on vain eteenpäin vievää toimintaa! Vielä kun kaikki mahdollisetbpuolet pungetaan haastatteluin ja havainnoiden, koen, että sehän se vasta asiaa eteenpäin viekin. Meidän hanke kun on vielä niin pienikin, että kovasti olisimme Ellan kanssa pienellä porukalla pähkäilemässä kaksistaan.

Harmillista on todeta, että hankkeen hyvä innovaatio taitaa jäädä kuitenkin, kaikista tahtotiloista huolimatta, laajemman porukan tavoittamattomiin. Miten ehdimme levitellä innovaatiota valtakunnalliseksi ihan konkreetisti? Tokihan sanoma levisi nyt ainakin näihin oppilaitoksiin, jotka Valtimolla paneutuivat menetelmäämme. Hanke loppuu jo 2009, mutta sitä ennen on vielä hankala tilanne oman työni loppumiskuvioissa Nurmeksessa. Amk-opetus loppuu Nurmeksessa ja siinä lipsahtaa minun tunneistani jonniinmoinen osa Joensuuhun.

Mutta hanketta nyt siis vielä eteenpäin niin kauan kuin on siihen lupauduttu. 21. - 23.5. lähdemme hankeyrityskumppaneiden kanssa pitämään seminaaria ja verkostoitumaan Suistamo-Suojärvi-maisemiin. Mukaan lähtevät yritykset Puukarin Pysäkki ja Paavolan Lomat konkreettisesti, muut ovat henkesä mukana :). Karjalasta mukana ovat Marinan majatalo, Tamaran majatalo sekä Petroskoin toimijoita. Kokoonnumme hankeasioissa + työskentelemme yrityksen arjessa hankkeemme menetelmällä sloganilla Work and fun.

Niin, vertaisarvioinnin tuloksia voi lukea wikistä http://vertaisarviointi.wikispaces.com --> Vertaiskäynnit ---> Kylpemällä kielitaitoa-hankkeen vertaiskäynti Puukarin Pysäkissä

tiistai 12. toukokuuta 2009

koko kokoko?


Olin Venajalle :)

Oli ihan hyvin.

Puhun suomea nyt :)


It was a nice trip, long way, no sleeping, but Russia was great!

Pidan sucharik!


Nähdään!


maanantai 11. toukokuuta 2009

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

LUCIAN OMA KIELIKYLPY SUISTAMOLLA

Vaude! Me teimme sen: Olimme Lucia, Teuvo, Jouko, minä ja Marina ja Aleksei Suistamolla pitämässä Lucialle suomen kielen kielikylpyä. "Yötä päivää yrityksen arjessa" tietenkin, kuten hankkeemme ideaan kuuluukin eli se arki oli hankekumppanimme Marinan aloittava majatalo Suistamolla ja erityisesti sen saunarakennus. Lucia oli taitava rakennusapulainen Teuvolle ja Joukolle, minä tein enemmänkin pihapiirin töitä ja toimin apukokkina. Taivaallinen kokemus kaiken kiireen keskellä: keväinen Suistamon kirkon seutu, kohta kukkaan puhkeavat tuomet, käki kukkui, aurinko jaksoi paistaa ja kevät ehti joka päivä eteenpäin.

Halusin tämän kylvyn toteutuvan monestakin syystä. Yksi syy oli saada ajatuksen siementä hanketta varten: Miten se oikein meneekäään käytännössä? Miten pitäisi mennä? Mitä tarvitaan? Tässä oli nyt aiempiin verrattuna erilaista se, että minä opettajana ja Lucia oppijana olemme molemmat kieltenopettajia. Siinä ehkä on jotain tärkeää pointtia tulosta ajatellen. MUTTA myös Marina on oikeastaan kieli-ihminen. Teuvo ja Jouko ovat juuri oikein oivaltaneet kielikylvyn idean ja ovat hyviä kylpyopettajia, huumori lentää ja välillä laulu raikaa. Lucia selvityi erinomaisen hyvin rakennusalan sanastosta, oppi sitä paljon mutta myös puhekieltä, murretta, hieman myös bad words :) Itse rakentaminen sujui kuin ammattilaiselta.

Kulttuurisesti olimme kyllä myös ruokaelämysmatkalla: Aleksei kovana metsä- ja kalamiehenä kantoi pihaan ensin pyitä, sitten majavan; yli-iiläisestä hirvenlihasta valmistimme soppaa, söimme Jänisjärven kirjolohta, Marinan kurkkuja, mehuja, sipuleita, kylän pottuja... Kotiinviemisiksi sain viimenkin tuotua maidonsiementä, jolla valmistan jatkossa herkullista kefiiriä. Ja nämä kaikki asiat kuuluivat myös Lucian oppitunteihin!

Lucian omaan Uppo-Nalle ja ystävät -oppikirjaan saimme kerätyksi myös muutaman keväisen kukan Suistamon keväästä. Oppikirjassahan Uppo-Nalle ihastuneena opettelee pihapiirinsä tavallisimpia kasveja ja pikkueläimiä (suomeksi) ja tokihan Uppo-Nallen oppimateriaalia voi aina täydentää paikallisella, koulun läheltä itse löydetyllä materiaalilla, eikös vain?