maanantai 14. kesäkuuta 2010

KYLPYPIKNIKILLÄ











Kylpyväki - hanketoimijat ja yrittäjät - kokoontui Suvin päivänä 7.6.2010 suven alottajaisiin Nurmeksen Lipinlahden Kolvanniemeen kodalle naustiskelemaan piknikherkuista mutta myös tuumailemaan mennyttä kahta vuotta, jona aikana yhdessä kehitettiin ja testattiin hankkeemme menetelmää nimeltä Kylpemällä kielitaitoa.

Yrittäjät saivat muistoksi valmistuneen julkaisun Oppimisympäristöjä avartamassa, jossa myös menetelmämme on kuvattu ja mallinnettu käyttöön otettavaksi ja sovellettavaksi.

Keskustelimme myös tulevista kuvioista ja on mukavaa havaita, että yhteistyömme kv- ja kylpyasioissa jatkuu. Myös opettajien työelämäjaksot ovat mahdollisia, niihin voi mainiosti yhdistää kylpyjä, kuten menetelmämme henkeen kuuluukin.

Ja kuin kirsikkana kermakakun päällä havaitsin netissä pörrätessäni, että aikoinaan OPH:n toimittaja Hannu Ylilehdon Pohjois-Karjalaan tekemä journalistimatka tuotti tuloksena jutun, joka lienee ollut jo kauankin luettavana jossakin OPH:n sivulla mutta meille ajankohtaisena voitte sen klikata auki ja lukea tästä http://www.oph.fi/ajankohtaista/uutisarkisto/102/kielikylpy_vetreyttaa_suuvarkkia_2

Kiitos kaikille vielä kerran. Toivotamme kaikille hyvää kesää ja leppeitä kesälöylyjä ja -kylpyjä!


maanantai 17. toukokuuta 2010

Mini-immersion with visits to enterprises in Petroskoi

A small group of students and teachers from our college visited Petroskoi for 4 days in order to meet our friends in Petrovski College, study English with them, see Petroskoi around, visit some enterprises, do some shopping, eat good food and best of all - enjoy the wonderful spring in Petroskoi. We warmly thank all our hostesses for so nice a program, so warm a hospitality, so much of everything. Our group had an effective English lesson in how to prepare a presentation - thank you Julia, our good teacher with elegant pp-slides! I am glad we developed our co-operation some more steps: next schoolyear we are going to have workshops and some more visits to enterprises. I think one of our teachers (or maybe even more!) is very interested in having her language practice in Russian and her work placement in one of the enterprises we visited... It may be The Business Center at Hotel Severnaja or Karelian Resource Center or Petroskoi PostOffice...Let's hope our students, too, get interested in having their work placement in Petroskoi and in Nurmes as well. The students of business, management, tourism and cooking will be involved.

We took lots of fotos and here are some of them (click the foto in order to get it bigger). Thank you all, I hope we'll see soon! Have a nice spring + summer.





























perjantai 2. huhtikuuta 2010

Aalloilla ammatillista vetovoimaa ja verkostoja

Opetushallituksen Aalloilla ammatillista vetovoimaa ja verkostoja -seminaari on takana päin. Seminaariin osallistui yli 200 ammatillisen koulutuksen asiantuntijaa. Ohjelma oli monipuolinen - luentoja monista aiheista, julkistamisia, workshopeja
, paljon materiaalia teemoilla Strateginen ja pedagoginen kehittäminen, Hyvät toimintamallit ja parhaat ideat arjen käytännöiksi sekä Sosiaalinen media opetuskäytössä. Vuosina 2008 - 2009 toteutettujen oppimisympäristöhankkeiden kuvatut toimintamallit saivat myös ensiesiintymisensä seminaarissa. Tarja Friskin toimittama Oppimisympäristöjä avartamassa julkaisu on tällä hetkellä kätevimmin ladattavissa pdf-versiona osoitteesta http://www.oph.fi/ --- etusivun Uusimmat julkaisut -palkki. Samassa osoitteessa on myös Osaava opettaja 2010 - 2020 -julkaisu, jossa katsellaan ammatillisen opettajan tulevaisuuden työtä.
Kaikille kehittämisestä kiinnostuneille on avattu wiki-kohtaamispaikka osoitteessa http://www.aalloilla.wikispaces.com/ - sieltä avautuu monenlaisia mahdollisuuksia tavata sosiaalisen median keinoin.
Kiitoksia OPH:n asiantuntija Minna Taivassalo-Salkosuo & Co erinomaisesta seminaarista kaikkine osineen - järjestelyineen, luennoitsijoineen, wikeinen, ningeineen! Siis kaikkine osineen!