maanantai 11. tammikuuta 2010

Onpa kylymää!


Tammikuun viikolla 1 Suomessa oli todella kylmää - jopa -27 astetta oli mittarissa, kun tepastelin omaan opettajien työharjoitteluuni Holiday Club Bomban työtehtäviin.

HYR-toimintoihimme ja liiketalouden uutena kv-yhteistyömuotona olemme siis saaneet 3 työ- ja kieliharjoittelijaa Petrovski Collegesta, Petroskoi, 5 päivän harjoitteluun K-Market Evästoriin, Kalustepörssiin sekä Kahvila Leipä ja Leivokseen. Valentina, Aleksandra ja Alex tutoreinaan meidän P2:n Emma, Simo sekä Jonna työskentelevät ja kommunikoivat pääasiassa englanniksi henkilökunnan kanssa, mutta kylvyille ominaiseen tapaan mukaan sekoittuu sopivasti myös muita kieliä.

-Englantia on kaiveltu esille, kertoo kauppias Mira Korhonen. -Yhteistä kieltä ei juurikaan ollut ekana päivänä, mutta hyvin tulimme toimeen, kertoo kahvilasta Irma Smura. Kuulostaapa niin kylvyltä niin kylvyltä! Olen päivien päätteeksi tavannut venäläiset nuoret, tentannut heitä, kysynyt, miten menee ja hyvin on mennyt. Normaaleja työpaikan tehtäviä tekevät sekä viikolla 1 oli paljon myös venäläisten matkailijoiden avustamista ostoksissa. Rehtori Natalia Shuvalova vieraili Nurmekseessa ja myös yrityksissä, kuten toppivalvontaan konsanaan kuuluukin. Meiltä ammattiopistosta kuviossa mukana ovat olleet myös Jouko Kankare sekä Leena Kukkonen.

Jos tämä pilotti menee hyvin, teemme tästä perinteen. Pakkasjaksostakin selvittiin, tänään mittarissa oli enää -6 ja kävelyilma mitä parhain. Tervetuloa vaan toppiin Nurmekseen, meillä kuntokin nousee kohisten, kun taitamme toopimatkat jalan!