perjantai 12. joulukuuta 2008

Lemuavat kylpytytöt

Viimeinen päivä on käynnissä ja sama meno jatkuu... Hiljaista kielirintamalla...
Mutta ei siinä mitään. Opettajat vierailivat aamulla ja saatiin selvitettyä asioita. Sen jälkeen lähdimme tutustumaan Aitan ja Heikin kotitaloon. Tapasimme hyvin eksoottisia maatilan eläimiä kuten lehmiä ja lampaita. Kyllä siellä jokunenkin kissa oli. Sikoja siellä nyt ei sitten ollut, kun ne pääsivät sikojen taivaaseen jo aikaisemmin tällä viikolla. Vieläkin on sellainen olo että on tainnu laittaa liikaa tuota maatilan omaa hajuvettä, kun niin käy nenään.

Huomenna kohti Nurmesta käypi reissunaisen tie...

torstai 11. joulukuuta 2008

Paavolan touhuja

Tämä viikko on mennyt kuin siivillä Melissan ja Natasan kanssa touhutessa ja kieliä opiskellessa. Mukava tapa oppia kotona vierasta kieltä. Natasalta olen kysellyt ääntämisohjeita. Tuntuu, että hallussa on monta, monta sanaa joita joutuu käyttämään kun venäläiset lomalaiset saapuvat vuoden vaihteessa. Kalevi on tehnyt luontopolkua ja aloitti tänään grillikatoksen rakentamisen Huljakka mökille kirvesmiehen kanssa. Niinpä häntä ei ole juuri kotona näkynyt.
Tyttöjen kanssa on ollut mukava leipoa ja tänään tehtiin kransseja oviin.

Terv. Sinikka

Hello!

Olimme todella luovalla tuulella tänään, teimme joulukortteja ja ovikaransseja havunoksista. Kielitaito karttuu mukavasti itsekullakin ja myös hyödyllisiä taitoja saa itselleen, kuten tämä kranssin ja karjalanpiirakoiden teko :)
Täytimme tänään MOTOROLA kaavakkeen. Jotenkin oli vaikea soveltaa vastauksia erikseen - mitä oli hyvää ja huonoa kohtiin. Tuli sellainen olo että kaavaketta voisi jollaintavoin muuttaa hiukan (?)
Nyt on vähän haikea olotila, viikko on mennyt todella nopeasti ja jotenkin tuntuu että tämä loppuu kesken :) Onneksi on vielä huominen!

:) Melissa
siis Anita eikä Anja.... sore

Jäähyväiset sijoille

Eilen teimme sulhaspiirakoita ja karjalan piirakoita. Tulikin oikein persoonallisen näköisiä. Eilen saivat myös kyytiä retu ja putte, kun joulu pöytään taitavat päätyä. Oikein sääliksi kävi...

Mitäs muuta. Kielten opiskelu ei oikein ota tuulta alleen. Heikkikin on ollut niin kiireinen koko alkuviikon. Joten olen lähinnä opiskellut venäjää itsekseni ja välillä Veronican avulla. Muuten auttelen Anjaa keittiössä minkä pystyn.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Ajatuksia...

Minua vähän jännitti maanantai aamuna tuleva viikkomme. Pohdin ääneen kavereilleni millainenkohan tämä Natasha tulee olemaan, tietenkin olin jo päässäni kehittänyt erilaisia teorioita. Pohdein myös asiaa Kristan kanssa koululla kun odottelimme tyttöjä. Kun tapasin tytöt, niin he olivat kovin hiljaisia ja mielellään juttelivat keskenään, joten alkoi vähän mietityttämään mutta otin huomioon matkaväsymyksen. Paavolasta oikeastaan minulla ei ollut mitään ennakkomietintöjä, jotenkin tulin tänne pää tyhjänä ja vastaanottamaan tulevan :D

Tosin oli kyllä paineita miten selviydyn suorittamaan tämän viikon oikein, tai no, ei kai tähän ole vielä mitään tiettyä oikeaa tapaa mutta kumminkin oli vähän hämmentynyt olo.
:) Melissa
Its so nice to be a participant of this projekt. Everything is so interesting! A week is too little time, but i think it helped me to learn english. And also i tryed to cook, I never did it at home=) So, this projekt became very useful for me =))) I would like see my "students" and specially Lilli again =) I hope that i was a good teacher=)

Leipomista ja sanojen opettelua...

Hei!

Aamu käynnistyi heti venäjän opiskelulla Riitta Tiensuun johdolla. Opettelimme pöytätarvikkeita,tervehdyksiä ja ääntämistä. Päivän aikana olemme kerranneet sanoja leipomisen lomassa, täytyy kyllä vähän luntata paperista mitä mikäkin oli ja Natasha auttaa ääntämisessä. Enemmän käytämme englantia ja Sinikka haluaa oppia ääntämään sanoja paremmin, joten yritän kovasti auttaa häntä taidoillani, tosin jotkut sanat minullekin tuottaa vaikeuksia :)
Natashalle opetamme sanoja suomeksi ja hän osaa sanoa sanat ilman vaikeuksia, joskus hänellä meinaa usko loppua suomenkielen suhteen mutta totean aina siihen " jos minä pystyn oppimaan venäjää, hän pystyy myös oppimaan suomea". Englanti hänellä toimii ihan mukavasti ja paranee käytössä.

Lisää kuulumisia illalla

T. Melissa

Puukarin Pysäkillä

Heippa rallaa=)

Venäjän kielen opiskelut ovat lähteneet hyvin käyntiin. Veronican kanssa puhumme lähinnä englantia, joskus saatetaan käyttä hieman venäjää. Pakostikkin tässä on muutaman sanan venäjää oppinnut. Veronican ja talon isäntäväen välinen kommunikointi on hieman takkuista kielimuurien vuoksi, mutta niitähän tässä on tarkoitus kaataa.

Majoituimme Nican kanssa päärakennuksen ns. sviittiin. Molemmilla on oma huone ja meillä on mahdollisuus käyttää alakerran saunaa. Tulemme hyvin toimeen Nican kanssa. Nälkään täällä ei ainakaan kuole, sillä sitä on paljon ja se on hyvää. Vaikka ruoka usein koostuukin lihasta ja perunasta.

Tänään olisi tarkoitus tehdä sulhaspiirakoita ja karjalanpiirakoita.

Krista

Terveiset Pielisen rannalta

Hei!

Pari päivää on tutustuttu Melissan ja Natashan kanssa töiden lomassa. Eilen tytöt leipoivat joulupipareita ja tänään on tarkoitus leipoa karjalanpiirakoita. Venäjän kieltä olen yrittänyt opetella. Muutama sana on jo hallussa, toivottavasti pysyy muistissa.
Kalevi on ollut metsässä töissä, joten ei ole vielä paljon ennättänyt englantia puhua tyttöjen kanssa.
Terv. Sinikka

tiistai 9. joulukuuta 2008

maanantai 8. joulukuuta 2008

Ettone

Heips!

Lähtömme Paavolaan alkoi hyvin, kuski ei tiennyt minne mennä ja minäkään en tiennyt sijainnista mitään. "Hurjan" kartan metsästyksen jälkeen pääsimme lähtöön. Vastaanotto oli oikein mukava ja pääsimme suoraan kahvipöytään, nam nam. Nyt minä ja Natasha majailemme Ettone nimisessä mökissä ja olemme asettuneet taloksi, tosin on vähän viilee.
Tutustuminen minun ja Natashan välillä onnistuu hyvin, englanniksi ainakin vielä mutta joitain venäjän sanoja käytiin läpi ruokapöydässä talon isännän kanssa.

Taas lisää kuulumisia huommeen!

Terkuin Melissa
Heippa!

Nyt olen koululla ja odottelen innolla mitä viikko tuo tullessaan. Kristan kanssa muistelemme venäjän sanastoa ja aika mielenkiintoisia asioita on jäänyt muistiin ;) .

:) Melissa

Kohta se alkaa

Moikka

Juuri sain tavarat pakattua kassiin ja lähtö kielikylpyyn lähenee. Näin enne lähtöä mieleen tulee kaikenlaisia ajatuksia tulevasta viikosta ja mitä se pitää sisällään, mikä on vielä hieman härän peitossa. Päässä mietityttää ehkä eniten se, että olisiko pitänyt valmistautua paremmin. Nyt sille tosin ei voi enään mitään, mutta matkaan lähdetään silti iloisin mielin. Viikosta tulee varmasti mielenkiintoinen ja on kokemuksena loistava.

Terkuin Krista

ps: toivottavasti kaikki tarpeellinen tuli mukaan.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Neverending story, hope so!

Last but not least day. We hope to see us soon. We want to continue in our project.
Jouko´s pizza is really the best! And we all speak english!!! :o)
It was really nice week in Valtimo and we learn a lot of things, not only english.
Hope to see you!

Boy´s power!

We are happy to have a chance to speak english and of course a chance to learn Lucia some finnish usefull words like "appelsiinipuutikkuja". We tasted a slovak food, learned new english words. It was nice that Lucia was here in Valtimo and we are waiting that she will be back.

Eetu & Ere

We continue

Wednesday, Jouko join our english group. He is very interesting in learning english, he ask a lot, he wants to know a new words... cucumber, lemon, dumplings...
Veera learns english too. Does she like it? ;o)
All Valtimo try to speak english in Seiska :o) And I try to speak finnish. But they teach me some words which I can´t write here :o)
We put a big poster to fridge. We learn together some usefull phrases. Anything to drink? Waiter, is this table free? I have a reservation, here. Are you served? Is my bill ready?...
For dinner, I´m cooking a typical slovak food – Bryndzové halušky. We don´t have a typical slovak cheese of sheep, but we mix cottage cheese with blue cheese to have something what we can use. The dinner is good. But... Where is a bread? :o)
We must learn a lot of english tomorow morning, Anna Liisa will coming to check us!

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

News from Valtimo

And then Lucia came. What a happiest day for us! Me, Aija, my husband Jouko and especially for boys Eetu and Ere.
Boys were asking many weeks, when Lucia will come.
I think that time is gone well. We have had a chance o speak English - this writtening is not so easy.
One week is too short time and we hope that Lucia will come back to us....

Aija

tiistai 2. joulukuuta 2008

Second day in Valtimo

Go, go, go! Tell me! Answer! In english! No finnish!
Yeah, I know. I didn´t say that it will be easy.
Veera, don´t look a paper! You must to have it in your head!
Uff, it´s a real job! I´m exacting all the time.
We go shopping. What´s this? And that? Corn, lettuce, chocolate, grapes... Remember!
Yeah, I´m always behind you. Maybe in your dreams this week :o)
A lot of customers try to speak english. My experience is.... so, I can say: If you are young and tired, you speak more english :o)
Today, one customer told me that he loves me... Fortunatelly, I didn´t understand finnish.
Hope that it is not one of „project ideas“. What do you think, A-L ?
In the evening we were in Nurmes. To see a James Bond film. The boys love it. And I like it to. And we were practicing our english all time. Without reading the finnish subtitles. All of us! ;o)
See you tomorow!

SAIMME EUROPEAN LABEL-LAATULEIMAN!!!

Tervehdys kv-hengessä ja terveisiä sateisesta Helsingistä!

Tänään 2.12. kävin noutamassa Säätytalolla mukavassa OPH:n järjestämässä juhlatilaisuudessa kielikylpyhankkeellemme Kylpemällä kielitaitoa - toiminnallinen vieraan kielen oppimis- ja tunnistamismenetelmä European Label -laatuleiman kahden muun kielihankkeen joukossa.

Pidän laatuleimaa tunnustuksena monelle asialle: ammatilliselle kielenopetukselle, toimivalle yritysyhteistyölle, onnistuneelle kielen- ja kulttuurinopettamisen ja yrityskoulutuksen yhteistyölle, ilolle oppia ja käyttää kieltä, olla avoin kaikille kielille, olla hullu ja luova, uskaltaa...ja hyvä Pohjois-Karjala, Karjalat, molemmin puolin rajaa.

Muita hankkeiden esittelyitä kuunnellessani en voinut välttyä ihailemasta niitä kaikkia muitakin hankkeita ja sitä ahkeruutta ja innovatiivisuutta, jolla suurelle yleisölle, oppijoille, tarjotaan kieli- ja kulttuurikokemuksia.

Perästä kuuluu, vieraita pukkaa Nurmekseen...Kurkatkaa laatuleimasta lisätietoa http://www.edu.fi/page.asp?path=498,523,88059 sekä koko hankkeesta lisätietoa http://kylpemallakielitaitoa.googlepages.com - Kommentoikaa blogiin!

Parhaillaan on menossa kylpysessio Ravintola Seiskassa Valtimolla, tulevalla viikolla kylvetään Puukarissa ja Paavolassa.

Kielikylpy on mahdollisuus monessa ja kaikille - olemme pieni (mutta pippurinen) hanke ja aika alussa vielä, mutta tästä se kiihtyy ja tiivistyy. Mielessäni kävi myös, että voisihan yksi mahdollisuus olla suomen kielen kylpy Pielisen Karjalassa tai Venäjän Karjalassa - hmh - mietitään...