maanantai 13. lokakuuta 2008

VERTAISET LAATUA VARMISTAMASSA

10.10.2008 pistäysin Helsingissä OPH:ssa kouluttautumassa oppimisympäristöhankkeemme seuraavaan vaiheeseen: lähdemme mukaan Minna T-S:n tutkimustyöhön, jolla me 8 työelämälähtöistä oppimisympäristöhanketta vertaisarvioimme toisiamme laatuarvioinnin systeemien mukaan: ensin arvioimme itsemme ja sitä kautta lähestymme tutkimustyötä, vertaisarviointia, jonka ydinsanoja ovat laatu, kehittäminen, jatkuva parantaminen, oppiminen. Vertaisarviointiin tarvitaan kriteerit, joita myös yhdessä luomme, kunhan työ 31.10. meidän osaltamme alkaa. Olemme toistemme kriittisiä ystäviä, kuten yksi vertaisarvioinnin sanonnoista kuuluu.

OPH:sta meitä ohjasivat ja laajaa kokemustaan hyödyntäen kysymyksiimme vastasivat opetusneuvos Leena Koski sekä opetusneuvos Pirjo Väyrynen. Käytännön keissit koulutuspäivään saatiin Ravintolakoulu Perhosta sekä Etelä-Karjalan ammattiopistosta.

Hyvin mielenkiintoinen osa vertaisarviointia on asian kansainvälinen näkökulma ja kansainväliset mahdollisuudet. OPH:ssa istuessani ajatukseni heijasteli tietenkin omaa hankettamme ja sen kv-ulottuvuuksia. En yhtään vähättele kansallisia näkökulmiakaan, kaikki auttaa, kaikesta oppii mutta kyllä kv-näkökulmassa vielä on oma hohteensa!

Minna T-S:n tutkimustyö käsittelee vertaisarviointia ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisen kehittämishankkeen tukena. Tuo sana tuki ilahduttaa minua erityisesti. Paitsi että koen kaiken vertaisarvioinnin kaikin puolin hyväksi hankkeellemme, tunnen myös saavani itselleni tuen, kaverin hanketyöskentelyyn. Pienehkö hanke ei ole mahdollistanut laajaa henkilöstöä :) mutta vertaisten ryhmästä tärkeätä apua ja tukea on mahdollista saada työlle ja ajatuksille. Vertaisarviointihan on hankkeen levittämistäkin. Siksikin olen innoissani!

Ei kommentteja: