

Kylpyhanke on mennyt eteenpäin sopivan kokoisin askelin: loppusyksyyn on tulossa muutamia kylpysessioita Valtimo-Nurmes-alueella, oppilaitoksemme on ottanut vastaan eloisan opettajaharjoittelijan Slovakiasta, Lucian, joka toimii kylvettäjänä englanniksi, ranskaksi, pikkuisen myös venäjäksi. Karjalan kumppanikoulut ovat tulossa mukaan kylvettäjiksi opiskelijoineen. Kokeilemme myös liiketalouden puolella yhteistyön ja kielenoppimisen muotoja kylvyssä koulumaailmassa.
Yritysten kanssa teemme sopimukset kylpyjen toteutuksesta, olen vieraillut yrityksissä kertomassa ja suunnittelemassa tulevaa jaksoa. Yhden vierailun teimme Lucian kanssa yhdessä kumppaniyritykseen Paavolan Lomiin Nurmeksen Lipinlahdessa Pieleisen rannalla. Vietimme hienon iltapäivän Sinikan ja Kalevin kotona - kylpyä suunniteltiin mutta saimme nautiskella myös Paavolan matkailuyrityksen upeista maisemista. Piipahdimme myös kodalla, jonne minulla liittyy rakkaita muistoja elämysleireistämme Outward Boundissa.
Olen lähdössä mukaan Opetushallituksen oppimisympäristöhankkeiden seuraavaan vaiheeseen: me 8 oppimisympäristöhanketta kehitämme vertaisarvioinnin työvälineitä ja arvioimme toisiamme ja näin myös levitämme hankkeen tuloksia ja verkostoidumme. Ensimmäinen kokoontumis- ja koulutuspäivä on 10.10. Helsingissä.
Mitä vielä? Blogiin pitäisi muistaa kirjoittaa useammin, heti kun jotain tapahtuu. Koulun arki vain kiskaisee mukaansa joskus niin totaalisesti, että kirjoittaminen jää. Kuitenkin olen oikein tyytyväinen hankkeemme edistymiseen. Huomaan, että hanke myös kehittyy joskus itsestään, mukaan tulee uusia näkökulmia, mahdollisuuksia, oivalluksia, oppimisen paikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti