



Käväisimme Helsingin keväässä kouluttautumassa. Etätehtävinä mietityt hankkeemme oppimiseen liittyvät seikat ja skenaario-esimerkit olivat ihan oikeita lähtökohtia, joten olo oli kuin pienellä koululaisella, kun saa papukaijamerkin.
Meitä kouluttaa Pasi Silander. Alustusten ja tieto-infojen jälkeen koulutuksessa työskenneltiin tiimeissä - meidän tiimimme muodostui kylpyhankkeesta sekä Virtuaalikylän ja JuniorRangerin edustajista. Pohdintaa ja taas pohdintaa ja hyviä ideoita mutta myös niin hauskaa nauramista ja tirskumista välipalaksi, jotta ei mene liian vakavaksi. Kuulimme Helsingissä asiantuntijana myös Antti Kauppia Helsingin yliopiston Palmenia-koulutus- ja kehittämiskeskuksesta.
Koulutuspäivien mutta myös tehtävien jatkokehittelyiden tuloksia voi seurata hankewikistämme.
1 kommentti:
Käyttäjäskenaariot syntyvät kuin itsestään: laitat silmät kiinni, kuvittelet opiskelijan oppimisympäristöön ja kirjoitat ylös minkälaista toimintaa ja oppimista tilanteessa"näet". Paljon hankalammaksi ja haastavammaksi on osoittautunut skenaarioiden analysointi teoreettisella tasolla - taustalla oleva oppimiskäsitys, kognitiivinen ajattelumalli, prosessit....
Lähetä kommentti