Terveisiä Suojärvi - Suistamo-kylpymatkalta! Lucian kanssa pistäysimme pienellä kielikylpymatkalla Karjalan kumppaneiden luona Suojärvellä. Lähdimme matkaan Suomesta Kalevalan päivänä - Lucia sai matkan aikana kuulla seikkaperäisen selostukseni Kalevala-eepoksen synnystä, merkityksestä ja myös nykyisistä esitystavoista taiteilijoiden näkemyksinä. Aina kun rajan ylittää, tuntee oikein, että nyt saapuu maaperälle, jossa lauluja syntyy myös nykyisin. Matkamme kulki Värtsilän, Soanlahden tiehaaran, Suistamon kautta Suojärvelle - nämä seuduthan ovat omien isän puolen juurieni kannalta juuri ne tärkeimmät.
Määränpäämme oli Tamaran hotelli Suojärvellä. Kotoisaa perhemajoitusta tarjoavat Tamara ja Valeri elävät Mira-kadulla ihanan vielä talviunta uinuvan puutarhansa keskellä. Kovasti he jo odottavat kevättä, joilloin pääsee idättämään siemeniä ja punkamaan puutarhassa.
Lucia oli kuin kotonaan - heti, sillä jo venäjän sukukielen slovakian kielen kautta juttu luisti kuin entisillä tuttavilla. Oli riemastuttavaa seurata, kuinka kansainvälistyminen kulkee käytännössä juuri kielen, ihmisten, tapaamisten, arjen ja ystävyyden kautta. Ymmärsimme tullissakin, että virkailijoille niin Suomen kuin Venäjänkin puolella Slovakian passi oli jotain uutta ja hieman ihmeteltävänkin arvoista :)
Noin muutenhan me satuimme somaan aikaan Karjalaan: sunnuntaina 1.3. vietetään erityistä juhlaa ennen suurta paastoa. Sunnuntaina vielä sai syödä lihaa. Sunnuntaina lisäksi vietetään kylässä praasniekkaa toritapahtumineen, teetä ja blinejä tarjoillaan runsain määrin niin torilla kuin kotonakin. Blinit ja blinien reseptit ovat ihan oma blogikirjoituksen aiheensa, joten palaamme asiaan.
Niin, minulle matkamme oli oma henkilökohtainen hankkeemme kielisuihku. Pohdin kaikissa sopivissa väleissä kielihankkeemme käytänteitä, käytän itse venäjää kaikissa mahdollisissa paikoissa, nappaan sanan, ilmaisun sieltä, toisen täältä. Saan hymyn kaupan tai apteekin (mieliostospaikkani Karjalassa!) kassalla, kun höpötän sanoja kuin lapsi kieltä opetellessaan. Seuraavalla kerralla jo ihan varmasti osaan lausua sanan tyrniöljy itse ja oikein - kauan vei kaiken muun ohella oppia lausumaan sana oikein, on se sen verran erikoinen sana alkeistason oppijalle. Se on kuitenkin tärkeä sana, sillä ostan joka kerta matkoillani Karjalaan pikkupullon tyrniöljyä apteekista. Siis kielenoppiminen on aikomista, tahtomista, viitsimistä, toistamista, palautetta, hauskaa, huumoria, koko ajan, yhteistä oppimista, myös jo hieman unissakin!
Sunnuntaina pidimme hankekokouksen Tamaran hotellisssa: rehtori Natalia, Natalian sisar Marina, ystäväni, hankekumppanimme Marina K, uusin hankekumppanimme ja myös yrityskumppanimme Marina U, yrityskumppani Tamara, Lucia - yläkerran kukkahuoneessa kokoontui oikeaa naisenergiaa iltapäivän ajan. Pohdimme, selostin käytänteitä, suunnittelimme, tarkensimme. Kevääksi 2009 on tulossa upeita kylpyjä opiskelijoillemme ja opettajillemme - syksyllä 2009 lähden itse ihan pitkääään kylpyyn Suojärvelle. Kansainvälisyysviikon ohjelma tarkentui samassa kokouksessa myös. Blogiin on odotettavissa kumppanien kirjoituksia, sillä demosimme blogiin kirjautumisen käytännössä. Marina K sai erityistehtäväkseen kirjautua ensin ja raportoida Motorolalla kokouksemme kulun.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti