Vierailin tänään hankkeemme yrityskumppanin Paavolan Lomat luona. Aivan kuin näytöksi joulukuun kylpysessiosta Kalevi tervehti minua venäjäksi ja siinä kyseli kuulumiset. Sinikka hieman ujosteli, mutta kertoi kuitenkin kirjoittaneensa pitkät listat sanoja ja sanontoja vihkoonsa kylpysession aikana. Kävipä sieltä erään seikan tarkistamassakin, kun kahvipöydässä tuli puheeksi venäjän kielen tapa erottaa naista ja miestä tarkoittava sana toisistaan tietyllä tavalla.
Juttelimme Kalevin ja Sinikan kanssa joulukuun kylpysessiosta, sen toiminnoista, onnistumisista ja kehittämisen kohteista. Suunnittelimme myös jo uutta kylpyä sekä hieman myös sen mahdollista yhdistelyä erääseen Kalevin suunnittelemaan rakennushankkeeseen. Lehtijuttuakin valmistelimme katselemalla hienoja valokuvia Paavolan tilan ympäristöstä. Nuori herra Paavo oli suureksi avuksi, kun lokkasimme kuvia minun muistitikulleni. Paavo myös antoi luvan laittaa oman lokoisan kuvansa blogiimme, joten tässäpä hän loikoilee tuvan keinussa lammasnahan päällä.
Vierailu oli samalla onnittelukäynti, sillä joulukuussa Sinikka valmistui ammattiopistostamme käsityömatkailun osaajaksi. Koetimme tavata tutkintonimikettä, mutta totesimme, että onpa se pitkä nimi, joten lyhyesti onnittelemme käsityömatkailun osaajaa!
Maalla on aina mukavaa. Sinikka oli tänään leiponut karjalanpiirakoita ja kyllä ne ovat jotain aivan uniikkia herkkua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti